OLET TÄSSÄ:  MIINA SILLANPÄÄ

Miina Sillanpää

Miina Sillanpää (4.6.1866 – 3.4.1952) oli uranuurtaja ja kansalaisvaikuttaja, joka teki laajan ja monipuolisen elämäntyön.

Miina Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 vuotta. Hän oli Suomen ensimmäinen naisministeri toimiessaan toisena sosiaaliministerinä 1920-luvulla. Hän toimi Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen puheenjohtajana 51 vuotta.

Miina Sillanpää tarttui työssään monenlaisiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Hän toimi aktiivisesti palvelijattarien oikeuksien ja työolojen parantamiseksi, otti kantaa työssäkäyvien naisten asemaan ja perheoloihin, perusti ensikoteja yksinhuoltajaäideille ja heidän lapsilleen sekä kiinnitti huomiota vanhusten asemaan yhteiskunnassa.

Miina Sillanpään arvoja olivat oikeudenmukaisuus, vapaus ja tasa-arvo sekä ihmisen kunnioittaminen.
Miinan mietteitä
"Ei koskaan saa sanoa minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa minä yritän."


"Jos minun olisi alettava kaikki alusta, tekisin aivan samoin."


"Vapaus itsessään ei ole mikään päämäärä eikä etu sellaisenaan, vaan taito ja tilaisuus hyödyntää vapaus oikealla tavalla."


"Tulevaisuutta kun rakennamme, emme saa unohtaa, että ennen kaikkea tarvitsemme terveen ruumiin, jossa terve sielu voi viihtyä."
MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖ, Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI, toimisto (09) 473 4721, faksi (09) 473 47 222
verkkovaraani, 2008