
Miina Sillanpää oli toimittaja, lehtinainen, kirjoittava vaikuttaja ja valistaja. Hän toimi eri lehtien pää- ja vastaavana toimittajana yhteensä noin 35 vuotta. Vuonna 1898 ilmestyi Miina Sillanpään ensimmäinen artikkeli Palvelijatar –lehdessä.
Miina Sillanpää kirjoitti harvoin vain yhdestä asiasta, joten kirjoituksissa saattoi olla viittauksia moniin ajankohtaisiin asioihin. Miina ei ollut teoreetikko, vaan käytännön ihminen sekä toiminnassaan että kirjoituksissaan. Hän otti esille yhteiskunnallisia epäkohtia ja arvosteli vallitsevia oloja. Kirjoituksissaan hän otti kantaa mm. äänioikeus-
kysymykseen, koulutuksen puutteesta aiheutuvaan ammattitaidot-
tomuuteen sekä aviottomien äitien asemaan. Tärkeimpiä ja pitkäaikaisempia Miinan kirjoitusten aiheita olivat palvelijattarien ja myöhemmin kotiapulaisten asema ja olosuhteet. Hyvin laajasti hän kirjoitti myös perheen sekä äitien ja lasten asemasta yhteiskunnassa.

Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarjassa on ilmestynyt bibliografia, joka sisältää Miina Sillanpään itsensä tuottaman kirjallisen aineiston sekä häneen ja hänen työhönsä liittyvän kirjallisen ja audiovisuaalisen aineiston.
Lisätietoja säätiöstä
yhteystiedot