
Projektin päämäärä oli kehittää valtakunnallisesti levitettävä, helposti käytettävissä oleva valmennusmalli, joka musiikin avulla tukee muistisairaiden henkilöiden toimintakykyä sekä heidän lähiverkostonsa toimintaa.
Hankkeessa ohjattiin omaisia ja lähiverkostoa (vapaaehtoiset, hoitajat) käyttämään musiikkipohjaista kuntoutusmenetelmää, jolla on vaikutusta sairastuneen muistiin ja elämänlaatuun. Kehitetyn valmennusmallin vaikuttavuus selvitettiin tieteellisen tutkimuksen avulla. Tutkimusraportti, opaskirja sekä lauluvihko ja siihen liittyvä cd-levy julkaistiin vuonna 2011.
Vaikuttavuustutkimus toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen, Sibelius-Akatemian ja Miina Sillanpään Säätiön kanssa. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 90 lievästi tai keskivaikeasti muistisairasta. Tutkimushenkilöt olivat Helsingin ja Espoon vanhusten palvelulaitosten asiakkaita. He olivat joko kotona asuvia, lyhytaikaisessa hoidossa käyviä tai laitoshoidossa olevia.
Hankkeessa toteutettiin musiikkivalmennusryhmiä, joissa soitettiin, laulettiin ja kuunneltiin mielimusiikkia. Valmennuksessa hoitajat oppivat käyttämään musiikkia osana asiakaslähtöistä muistisairaan hoitoa ja kuntoutusta. Hankkeessa kehitettiin myös hoitolaulumenetelmää, jota käytetään yhtenä lääkkeettömän hoidon vaihtoehtona erilaisissa hoitotilanteissa.
Hankkeessa on ilmestynyt kolme julkaisua:
- Tutkimusraportti
- Ohjaajan opas musiikkituokioiden järjestämiseen
- Laulukirja ja CD
Raportti ja opas ovat ladattavissa oikeasta sivupalkista. Tutkimusraportti ja laulukirja ovat tilattavissa Säätiöltä sofia.kilpikivi(at)miinasillanpaa.fi tai p. 040 749 6069.
Hankkeen rahoittajat: RAY ja Miina Sillanpään Säätiö.
Lisätietoja antaa
- projektisihteeri Sari Laitinen p. 050 3377 465,
sari.laitinen(at)miinasillanpaa.fi
- tutkimus- ja kehittämispäällikkö Merja Kurki p. 050 4621 079
Muistaakseni laulan seminaarin tunnelmia 24.11.11 Musiikkitalossa
Yhteislaulua Muistaakseni laulan -kuoron ja -bändin johdolla
Seminaariyleisöä juonessa mukana
Mikko Kuustonen juonsi ja lauloi
Wilhelmiinan kummikuoro Sibelius-lukion kamarikuoro aloitti ART GOES KAPAKKA IN WILHELMIINA-viikon Vaarin Baarissa kuorojen kierroksen varaslähdöllä to 18.8.2011.