
Hankkeen päämääränä on kehittää ikääntyville kognitiivista toiminta-
kykyä ja mielen hyvinvointia vahvistava valmennusohjelma, jota voidaan tulevaisuudessa toteuttaa koko maassa laajoille väestöryhmille esimerkiksi järjestöjen sekä kansalais- ja työväenopistojen kurssitoimintana.
Hankkeessa käytetään uutta Mindex-teknologiaa, joka on langattomalla päätelaitteella toteutettu, neurokognitiivisiin reaktioaikatesteihin perustuva aivojen toimintakyvyn mittaus- ja seurantamenetelmä. Menetelmällä voidaan selvittää henkilön kognitiivinen profiili, mm. psykomotorinen nopeus, lähimuisti, tarkkaavuus ja avaruudellinen hahmottaminen sekä seurata niissä tapahtuvia muutoksia.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Teknillisen korkeakoulun, Aivokunto Oy:n ja Alzheimer-keskusliiton kanssa. Hankkeeseen liittyy vaikuttavuustutkimus, joka on osa tutkijan väitöskirjatyötä.
Hankkeelle on saatu Raha-automaattiyhdistyksen projektiavustusta.
Lisätietoja hankkeesta antaa projektikoordinaattori Kirsti Hamström
puh. (09) 4734 7274.
 | Lue lisää
|
Oheinen artikkeli kuvineen on julkaistu Muistissa -lehdessä 2/2009.