
Tutkimukseen osallistuvat henkilöt on valittu Väestörekisteristä satunnaisotannalla vuosina 1996 - 2000, heidän ollessaan silloin 60-70
–vuotiaita. Kohderyhmän muodostavat 2183 naista, joista ehkäisevään kurssitoimintaan on osallistunut 1008. Verrokeiksi (1175) on valittu henkilöitä, jotka iän, sukupuolen yms. osalta vastaavat tutkittavia.
Osallistujille on opetettu itsehoitoa ja terveellisiä elämäntapoja sekä annettu kotihoito-ohjeita viikon kestäneellä intensiivikurssilla. Mukana olleille lähetetään myös säännöllisesti kirjallista tietoa ja ohjeita terveellisestä ravinnosta ja erilaisista liikuntamuodoista. Heille järjestetään kymmenen vuoden seurannan aikana kaksi kertauspäivää. Tilaisuuksissa annetaan ohjausta ja tietoa osteoporoosin ehkäisystä ja jaetaan materiaalia luuston kunnon ylläpitämisestä.
Kaikille tutkimukseen osallistuville järjestettiin vuonna 2002 mahdollisuus osallistua D-vitamiinipitoisuuden määrittämiseen ja kantapään tiheys-
mittaukseen Dexa- laitteella. Mittauksiin osallistui n. 80 % tutkittavista.
Tutkittavien terveyttä ja mahdollisia murtumia seurataan säännöllisin väliajoin, yhteensä viisi kertaa lähetettävän kyselytutkimuksen avulla.

Seurantatutkimus kestää kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kohdalla kymmenen vuotta.
Tutkimus valmistui vuonna 2011 ja siitä on ilmestynyt raportti Miina Sillanpään Säätiön julkaisu-
sarjassa. Raporttia voi tilata Säätiöltä p. 040 749 6069 tai
sofia.kilpikivi
miinasillanpaa.fi