Taavetinpuisto ja Ikiliikkujareitti

Miina Sillanpään Säätiö on toteuttanut yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ikäihmisille soveltuvan puiston ja liikuntareitin Pikku Huopalahteen Helsinkiin. Taavetinpuistoksi nimetyssä puistossa on mahdollisuus monipuoliseen kuntoiluun. Puistossa ikäihminen voi tehdä turvallisilla liikuntavälineillä tasapaino- ja lihasvoimaharjoituksia. Puistossa on myös liikuntavälineitä, jotka soveltuvat henkilöille, joiden toimintakyky on jo heikentynyt tai jotka käyttävät pyörätuolia. Taavetinpuisto on viihtyisä ikäihmisten kohtaamispaikka, jonne on istutettu suomalaisia perinnekasveja ja puita. Puiston yhteydessä on Ikiliikkujareitti, joka on varustettu suurimmalta osalta kaiteilla. Sekä liikuntareitin että puiston valaistus on uusittu. Puistossa ei ole talvikunnossapitoa.

Liikunnalla voidaan tukea ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämistä ja itsenäistä selviytymistä omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tasapaino- ja voimaharjoittelu vaikuttavat iäkkäiden henkilöiden lihasvoimaan ja kävelynopeuteen sekä ehkäisevät kaatumisia. Näyttöä on myös siitä, että ulkoilun määrä ennustaa ikääntyneiden toiminnanvajavuuksien syntymistä ja niistä toipumista.

Hanketta tukevat Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma,
If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Deloitte, Lappset Group Ltd., Raha-automaattiyhdistys ja Asumispalvelukeskus Wilhelmiina. Puistoon sijoitetut liikuntavälineet ovat Lappsetin 0 – 100 –sarjaa. Taavetinpuisto ja Ikiliikkujareitti avattiin 2009. Puistossa järjestetään ohjattuja ikäihmisten liikuntahetkiä ja tapahtumia. Kaupunkilaiset voivat käyttää liikuntalaitteita myös omatoimisesti puistoon sijoitettujen ohjeiden avulla.

Raportti Taavetinpuiston ja Ikiliikkujareitin suunnittelusta sekä rakentamisesta on luettavissa täältä:
[pdf]Taavetinpuisto ja Ikiliikkujareitti, 854 kb, Päivitetty: 11.01.2011

Raporttiin kuuluvat LIITTEET löytyvät oikealla olevasta palkista.

Laitteiden testausta

Lehtiartikkeleita
[pdf]Kodin Pellervo 10/2010_, 4065 kb, Päivitetty: 12.01.2011
Laiteohjaukset
Haluatko avuksesi toisen seniorin opastamaan laitteiden käytössä? Kohtaamisia kotikulmilla -hankkeen vapaaehtoiset auttavat.

Tiedustele puistokaveria numerosta 0400-333258 tai
teija.saarinen a miinasillanpaa.fi
Lisäinfoa Taavetinpuistosta
[pdf]Liite 1_Työryhmä.pdf, 11 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 2_Ikiliikkujareitti opastaulu.pdf, 502 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 3_Taavetinpuiston suunnitelma.pdf, 1667 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 4_Taavetinpuiston liikuntavälineet, kalusteet ja valaisimet.pdf, 30 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 5_Taavetinpuisto opastaulu.pdf, 1067 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 6_Näin löydät Taavetinpuistoon kartta.pdf, 47 kb, Päivitetty: 11.01.2011

[pdf]Liite 7_Taavetinpuiston esite.pdf, 3288 kb, Päivitetty: 11.01.2011

------
[pdf]Taavetinpuiston opastaulu; Liikuntavälineiden käyttöohjeet eng., 1787 kb, Päivitetty: 16.12.2009

[jpg]Taavetinpuiston laitekuva, 1798 kb, Päivitetty: 10.08.2009

[pdf]Leikkiä ikä kaikki, Liikuntavälineistö senioreille -esite, 1336 kb, Päivitetty: 09.02.2009


ray uusi logo
MIINA SILLANPÄÄN SÄÄTIÖ, Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI, toimisto (09) 473 4721, faksi (09) 473 47 222
verkkovaraani, 2008